tiistai 26. lokakuuta 2010

Olemisen riemua ja tuskaa


Minun äitiyteni on saanut viime kuukausien aikana paljon arvostusta. Paljon olen puntaroinut elettyjä vuosia, ja oma mieli mielellään muistaa mukavia, iloisia hetkiä. Toki tulee mieleen huonojakin hetkiä, mutta niitä ei enää huonolla muista. Sain tänään taas ryöpyn niskaani. Olen syypää siihen ja tuohon ja vielä moneen muuhunkin. Voi minua! Tunnen, että olen välillä paljonkin tehnyt perheen eteen, enkä ole eritellyt siinä perheenjäseniä. Joku meillä kuitenkin kokee toisin. Ymmärryksemme poikkeavat kovasti toisistaan. Moni on varmasti yltänyt äitiydessään paljon parempaan, mutta siihenkin on tyytyminen, etten tämän parempaan ole pystynyt. Siihen pitäisi tyytyä myös perheenjäsenten.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mahtava mummu oot!

t. Tiitus

MtM kirjoitti...

Ja hyvä sisko!(OT) (Äläkee toisianne syytelkö, syy elämiseen on yksin korkeimmassa, surut, murheet ja turhat toiveetkin siis sinne!)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos! Noita sukulaissuhteita en vielä ole edes puntaroinut! :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihan paras sisko oot <3
m