Minulla on hirveän ikävä lapsia, jotka ovat jo tahoillaan asumassa. Ei tämä sitä tarkoita, että he heidän pitäisi olla täällä. Olen hyvin iloinen, että he ovat paikkansa löytäneet ja heillä elämä on hyvin. Välillä ikävä kuitenkin puristaa kovasti ja tunteille ei voi mitään. Meillä on kotona hiljaista. Nykyajan surffailu tekee sen, että lapset istuvat omissa oloissaan koneittensa äärellä. Onneksi yksi lapsista on sosiaalinen, äitin kaveri. Isojen lasten ikävä on osaksi sitä, että he ovat jo aikuista seuraa ja hyvin hyvin tuttuja. Meillä on niin paljon yhteisiä asioita...Jonkinlaista kriisiä poden, kun he ovat poissa.
2 kommenttia:
Terveisiä äiteelle täältä pohjoisesta Suomesta! Kunhan tässä taas aika on ja onnistuu, niin tulen (tai tulemme) teitä morjenstamaan. Terveisiä.
Ootta AINA sytämellisesti tervetulleita!
Lähetä kommentti